sunnuntai 24. maaliskuuta 2024

Kirpparilla ohimenneet

ja arvaa vaan harmittaako, kun en näitä ostanut. Lieneekö päälle käyvä flunssa syynä, että aloin haikeana miettiä upeita kirpparilöytöjä, jotka erinäisistä syistä ovat jääneet ostamatta. Nämä esineet miellyttävät vieläkin silmääni, vaikka osa on jo 24 vuoden takaisia ostamatta jättämis -päätöksiä. Koti olisi aika lailla erinäköinen, jos olisi aikanaan nämä kaunokaiset kotiuttanut. Osaa voisi ostaa vieläkin kaupasta, mutta uudessa ei ole sitä löytämisen tunnetta. Osan voi onneksi vielä metsästää secondhandinä. Tästä oppina olkoon itselle, että koti sisustetaan tunteella ja minulle Suomidesign toimii vuodesta toiseen.


Artekin rottinkinen tuoli 45, tavattu Töölössä huutokauppamyymälässä 1990-luvun lopulla. 
Ihastuin, mutta jäin miettimään mihin laitan. Mallia löytyy secondhandinä, mutta rottinkinen on harvinaisempi.

Tynellin messinkinen pöytälamppu. oli tarjolla Oulussa 2000-luvun alussa osto- ja myyntiliikkeessä. Hinta oli liian korkea, mutta ihastuttaa edelleen. Tynellin saman tyyppisiä valaisimia on Gubin uustuotannossa.

Ilmari Tapiovaaran Mademoiselle tuoleja oli Helsingin Siltavuorenrannan osto- ja myyntiliikeessä vuonna 2000 hintaan 38,60€ (tilastokeskuksen muuntimella muunnettu). Tuoleja oli kaksi hyväkuntoista vaalea ja harmaa. On edelleen Artekin tuotannossa hintaan 1430€. Elämäntilanne oli juuri silloin muutoksessa ja ei ollut muka tilaa. Höh, oishan ne voinut varastoida.

Harri Koskisen Marimekolle 2011 suunnittelema Loistava kynttilänjalka violettina oli todella hyvässä alessa Marimekossa, mutta pysyin kovana "ei enää yhtään kynttilänjalkaa tai maljakkoa". Olisi kannattanut uskoa tunnetta.

Arabian Esteri Tomulan Pastoraali tarjotin olisi ollut tarjolla pari vuotta sitten lähiseudun vintagemyymälässä. En ehtinyt/jaksanut lähteä kaupoille pöljä kun olen.

p.s. Jos joku lukijoista nyt inpiroituu omia huteja kirjaamaan niin kommenteihin voi laittaa muisteluita tai linkata jollekin omalle somekanavalle. 




lauantai 16. maaliskuuta 2024

Rippijuhlien koekattaus

Meillä on kesäkuussa rippijuhlat. Päässä muhii kaikenlaisia kattausideoita ja tarjottaviakin on jo mietitty alustavasti. Tarjottavat tietysti määrittelevät pitkälle buffapöydän kattausta.

Törmäsin juhlajärjestelyssä ensimmäisenä ongelmaan nimeltä kahvikupit. En löytänyt enää Oulusta astiavuokrausta, jolla olisi Arabian kahvikuppeja. Omistan lukemattomia mukeja, mutta virallisemmissa juhlissa olisi kahvikupit jotenkin oikeammat vai olenko vain vanhanaikainen... Olen nyt päätymässä ratkaisuun, että hankin itselle sellaiset, koska tulevina vuosina on tulossa muitakin samankaltaisia juhlia. Ehkä alan myös vuokrata omia kahvikuppejani niille, jotka myös haluavat juoda juhlakahvit Arabioista.

Astiakaapista löytyy Heikki Orvolan Miranda sarjaa kirkkaana ja ne nyt ainakin tulevat kattaukseen. Pitää vielä ehkä täydentää Miranda sarjaa kermakolla. Luulen myös että servetit jo löytyivät. Ne olisivat nuo kuvissa näkyvät Marimekon Mini Unikot vaaleanpunaisena. Mietin myös voisiko kattauksessa käyttää neosyymi lasia, joita olen keräillyt. Ne ovat kyllä kauniita, mutta ehkä ne jää toiseen kertaan ja kattaukseen.











perjantai 8. maaliskuuta 2024

Inspiraatio NYT 2403


kuukauden keittiö ja koti inspo | Blau kaapistojen Journal on ihanaa selattavaa
kuukauden puutarhaunelma | Vaarnii Peace -ulkolepotuoli by Faye Toogood
kuukauden tekstiili | Porin Villa & Peite HUILI-sänky Johanna Gullichsenin Tithonus-kuosissa

 

torstai 29. helmikuuta 2024

Hetkiä kotona 2402

Tänään on päivä, jolloin ei ole kenenkään nimipäivä. Eniten lunta Oulussa tänä talvena on ollut 22. helmikuuta 75 cm, ja nyt paksuus on lauhojen ilmojen myötä 64 cm. Kevättä ilmassa...

Kaikesta matkustamisen vaikeuksista huolimatta, olin kuun keskivaiheella Viherpäivillä. Näin paljon tuttuja omalta alalta, joka on aina mukavaa. Erityisen mukavaa oli vierailla opiskelukaverini ihanassa kodissa ja kokkailla opiskeluaikojen klassikkoruokaa, kanaa Tikkamasala. Muutaman kuvan tuoteuutuuksista laitan tähänkin: Ruduksen Gaala ja Lumo-Kartanokivi, joka on 2/3 Kartanokivestä. Kalusteissa oli selkeä väritrendi: pale green, jonka ristin huurteiseksi mintuksi. Muutenkin pastillivärit ovat nousussa julkisten ulkotilojen kalusteissa.

Arjen keittokattaus oli kaunis ja uusi Ruutu-maljakko sai kyytiinsä iiriksiä. Töllölistalla on ollut 1-5 kaudet Yellowstonesta, YLE Areenasta yllättävän raikas Punahilkka-elokuva vuodelta 1968, jossa pääosissa Kristiina Halkola ja Lasse Pöysti.






lauantai 24. helmikuuta 2024

Kyllästynyt kuvioihin

Astiakaapissani on runsaasti kuvioituja astioita ja varsinkin Marimekon astioissa niitä löytyy. Aina välillä minulle tulee kuvioähky ja leikittelen ajatuksella, että kaikki astiani olisivat yksivärisiä. Aloin miettiä löytyykö Marimekon Oivaa yksivärisenä tai todella hillityllä kuviolla. Ja onhan niitä. Alkuaikoina, kun Oiva astioita vuodesta 2009 lähtien alettiin myydä, tuli yksivärisiä astioita ja valkoisia versioita. 

Nykyisin varsinkin tarjoiluastoissa näkee yksivärisiä versioita. Pidän myös uudesta valkoisesta Unikko kuviosta, joka on painettu valkoisella posliinille ja näkyy hyvin vain tietyssä valossa. Myös kuviointi vain astioiden sisäpinnalla ja kulhon jalassa viehättää. En pitänyt alkuksi terran värisistä astioista, nyt ne ovat alkaneet kiinnostamaan. Myös ruskea, pilkullinen kaksikorvainen kulho miellyttää silmää. K-kaupat myyvat Oiva syvää lautasta mustana ja sitä olen harkinnut vakavasti. Teekannuissa ja Koppa-tarjoiluastioissa on myös herkullisia yksivärisiä malleja.

Tässä pieni listaus kuviosarjoista, jotka ovat hillitysti kuvioituja:

Oiva Hennika 1953 Vuokko Eskolin-Nurmesniemi

Oiva Puolikas 

Oiva Unikko 1964 Maija Isola

Oiva Räsymatto 2009 Maija Louekari

Oiva Tiiliskivi 1952 Armi Ratia











lauantai 17. helmikuuta 2024

Pastoraali ja Ruutu

Vuoden vaihteessa on aina hyvä hetki täydentää kokoelmia, jotka ovat tuotannossa, koska alet. Arabian Pastoraali sarjan pieni, pyöreä lautanen, suorakulmainen lautanen sekä munakupit kerryttivät keräilemääni sarjaa. Voi miten suloiset nuo munakupit ovatkaan. Sarjaan on tullut myös upea puolen litran muki. Ehkä pakko hankkia.

Ronan & Erwan Bouroullecin suunnittelema Ruutu-maljakot ovat ruvenneet pikku hiljaa lisääntymään. Tällä kertaa alesta lähti ostoskoriin beige versio. Ajatuksissa on ollut hankkia myös tuo lohen punainen Ruutu maljakko, mutta askarruttaa nuo Iittalan muutokset... 









sunnuntai 11. helmikuuta 2024

Inspiraatio NYT 2402



kuukauden keittiö ja matkailukohde | VIPPin uusin guesthouse Tanskassa ja uusi keittiömallisto V3
kuukauden design | Johanna Ojanen korvallinen muki 2011 Okra
kuukauden valaisin |  Hay LBM Corner Table Lamp
kuukauden LP | Levyraadista bongattua Inginmaa/Hypnomen: Maailma katoaa