sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Hullareilta haalittua

Joo, tuli käytyä taas Stockmannin Hulluilla Päivillä. Vai pitäisikö sanoa Hullujen Päivillä kuten tyttäreni kyseistä kaupallista tapahtumaa kutsuvat. En tälläkään kertaa saanut mitä lähdin hakemaan ja vasta kotona muistin monta juttua, jotka jäivät katsastamatta. Mietinkin pitäisikö siirtyä nettiversioon, olisi rauhallisempaa tutkia tarjontaa. Toisaalta tälläkin kertaa ostin suurimmaksi osaksi juttuja, jotka löysin niin sanotusti paikan päältä.

Vakio-ostoksina lähti tälläkin kertaa mukaan pesuaineita ja ruokapuolelta mm. mausteita. Akateemisen puolelta teen joka vuosi hyviä löytöjä, eikä tämäkään vuosi ollut poikkeus. Keräilijän Aarteet kirjasarja hyllyssäni lisääntyi kahdella kappaleella ja löysin tosikivan pukeutumiseen liittyvän kirjan Paris Street Style. Voisinkin tehdä joskus postuksen tämän genren kirjoista, joita minulta löytyy vuosien varrelta.

Ostin lisäksi ihastuttavan ja kestävän flamingonkukan (Anthurium) purkissa, mutta leikkelen siitä pieniin maljakoihin kukka ja lehtiä, koska ne ovat mielestäni siten vieläkin kauniimpia. Valkoinen Teeman kolmiovatikin lähti mukaan ja tietysti karkkia.







2 kommenttia:

  1. Kivat kirjaostokset :) Mulla jäi hullut päivät netin kauttakin väliin, mutta ehkä parempi niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin tosiaan ulkomailtakin pääsee Hullujen Päiville osallistumaan netin kautta.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.