tiistai 30. joulukuuta 2014

Lopeta sisustaminen

Olen silmäillyt ja lueskellut Saara Henrikssonin ja Aino-Kaisa Leinosen kirjaa Leppoisa opas huusholliin. Oppaan tarkoitus on helpottaa arkea ja siinä on monenlaista siivous sekä järjestelyohjeita eri huoneisiin kotona. Kirja on näppärä opus, mutta kyllä kirpaisi kovaa kohdassa Olohuone..., jossa kehotetaan lopettamaan sisustaminen ja unohtamaan design. 

Mahdoton rasti minulle. Kehotus aiheuttaa minussa kovaa vastustusta ja suoranaista ärtymystä. Itseni tuntien tässä piilee jokin totuus, koska kapinoin. Pitää pureksia aihetta ensi vuonna. Tavoitteena kotona on rento ja kaunis sisustus vasemmalla kädellä. Jotain sellaista mitä oli joulukuun Deko lehden kodeissa. Olen jännittyneenä seurannut muuttuuko Deko lehden tyyli uuden päätoimittajan myötä, mutta ainakin vielä tykkään. Missähän muuten tyyli-idolini Ulla Koskinen nyt vaikuttaa. Tälläisia tyyliguruja ei varmaan kirjan hengen mukaisesti saisi olla, mutta minkäs leopardi täplilleen mahtaa.

Kirjan teemoihin vielä palatakseni. Inhoan siivoamista, mutta tykkään siististä kodista, joten meillä siivotaan kerran viikossa ja kaksi kertaa vuodessa, joulun ja juhannuksen tienoolla, tehdään perusteellisempaa siivousta esimerkiksi saunassa. Koska siivotaan säännöllisesti, ei synny katastrofia vaikka joku viikko jää vähemmälle tai kokonaan väliin. Petrausta voisi tehdä säilyttämisen ja kierrättämisen saralla. Siinäpä tavoitetta tulevaan vuoteen.

Oma kirjani on ilmainen arvostelukappale Into Kustannuksesta.






































8 kommenttia:

  1. Tuo kirjapa oiskin kiva! :)
    Ratkiriemukasta vuodenvaihdetta teille ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, kannattaa ainakin silmäillä.
      Kiitos ihanainen samoin!

      Poista
  2. Siis MIKSI pitäisi lopettaa sisustaminen? Kirpaisee myös täällä. Toki onhan esim. erinäisissä lasiesineissä (joita on jostain kerääntynyt..) pölyjen pyyhintää, mutta enemmän kuitenkin esteettistä iloa. Täytyykin lainata kirjastosta tuo opus.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tota, vaikka se on siis periaatteessa siivous ja järjestysopas,
      taustalla taitaa olla filosooffisia ajatuksia.
      Lyhyesti tavara huono, henkiset arvot hyvä.
      Mulla noi kaksi sekottuu iloisesti. ;).

      Poista
  3. Oho, tämä sisustaja ei kyllä ymmärrä, mitä pahaa on sisustamisessa ja designissa. Ymmärrän sen, jos sisustaminen tarkoittaa jatkuvaa uuden ostamista ja tavarapaljoutta, mutta sisustaa voi myös minimalistisesti ja designtuotteet on tarkoitus säilyttää vuosia ja vuosikymmeniä. Kaiken lisäksi sisutaminen ja tavaroiden pyörittely on hauskaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mietin että itse olen välillä liian tosikko sisustamisessa ja siksi kait ärsyttää tuo lopeta sisustaminen.
      Kyllä se niin on että pöytiä, tuoleja, sänkyjä ja säilytyskalusteita + käyttöesineitä jokainen koti tarvitsee. Meillä ne valitaan huolella esteettisen perustein ja mausteeksi lisätään ripaus taidetta ja koristetta. Ja hauskaa pidetään :).

      Poista
  4. Ulla Koskinen on sisustanut ainakin Vepsäläisen Friz Hansenin myymälän ja osallistunut liikeessä järjestettyyn asiakasiltaan. Olin siellä siis mukana. Onkohan UK palannut suunnittelun pariin? Minäkin tykkään DEKO:n kodeista ja tyylistä. Itse en ole kovin innokas sisustaja enkä ainakaan juokse muotijuttujen perässä. Olen ostanut esim. huonekalut piiitkän ajan kuluessa ja panostanut laatuun ja ajattomuuteen. Aika pienin liikkein teen muutoksia, koska kotikaan ei ole suuren suuri. Nyt on Marimekon alessa dramaattista sää-sarjan pellavaa - vähän tekee mieli...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla myymälässä on vielä käymättä, nyt tuli uutta intoa.
      Minullekin design tarkoittaa kauneutta ja laatua.
      Minä olen kyllä olen innokas sisustaja, mutta kukkaron Matti toimii oivallisena rajoittimena.;)
      En ole uskaltanut mennä Marimekon aleen - vielä.

      Poista

Kiitos kommentista!
Roskapostien takia sanavahvistus käytössä, anteeksi vaiva.